Aloitekanava
www.aloitekanava.fi
Mättääkö Noustessa joku? Mikä pitäisi olla paremmin?
Onko nuorille tarpeeksi tiloja ja toimintaa?
Onko koulussa kaikki hyvin?
Onko mielessä jotain ihan uutta?
NUORILLA ON LAIN MUKAAN OIKEUS VAIKUTTAA ASIOIHIN!
Tartu tilaisuuteen!
NÄIN SE TAPAHTUU:
ALOITEKANAVA.FI
Rekisteröidy.
Idea:
Kirjoita oma IDEA aloitekanava.fi-sivuilla oman kuntasi kohdalla.
Kommentoiminen:
Etsi oman kunnan kohdalta idea ja KOMMENTOI sitä.
Aloitteen tukeminen:
Aloitekanava moderaattori tekee kannatusta saaneesta ideasta ALOITTEEN. Nyt on tärkeää, että käyt TUKEMASSA ALOITETTA. Tuettu aloite toimitetaan jatkokäsittelyyn siitä päättävälle taholle.
Seuranta:
Seurannassa kerrotaan aloitteiden etenemisestä ja toteutumisesta kotikunnassasi.
KUNTA KYSYY – NUORET VASTAAVAT
Aloitekanavan Kunta kysyy -osiossa kunnan kaikki eri toimijat voivat kuulla nuoria ja heidän mielipiteitään ajankohtaisista asioista. Kysyjinä voivat olla esimerkiksi valtuusto, hallitus, lautakunnat, hallintokunnat sekä erilaiset nuorten vaikuttajaryhmät tai järjestöt.
 |