Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
36302 kpl

Päihteet

 

Päihde on ytimekäs sana, jonka alle voidaan sijoittaa alkoholi, tupakka, huumausaineet sekä päihtymistarkoitukseen käytetyt lääkkeet ja liuottimet. Päihteistä puhuttaessa tarkoitetaan sekä laillisia, että laittomia päihdyttäviä aineita. Nuorten keskuudessa on paljon päihdekokeilua, satunnaiskäyttöä, mutta myös ongelmakäyttöä.

 

Tupakka voidaan määritellä päihdyttäväksi aineeksi, koska nikotiini on voimakkaasti riippuvuutta aiheuttava aine. Nikotiinin lyhytkestoisiin vaikutuksiin kuuluu sydämen lyöntitiheyden lisääntyminen ja verenpaineen nousu, sekä keskushermoston kiihottuminen. Tutkimusten mukaan tupakoinnilla on todettu olevan suora yhteys keuhkosyöpään sekä muihin keuskosairauksiin. Tupakointi vaikuttaa haitallisesti myös aisteihin, hermostoon, aivoihin, suuhun, verenkiertoon, ihoon, luustoon, virtsaelimiin sekä raajoihin.

 

Alkoholi on päihde, jota useimmat ihmiset kokeilevat elämänsä aikana. Alle 25-vuotiaiden aivot ovat vielä kehittyvässä vaiheessa ja näin ollen alkoholinkäyttö häiritsee aivojen hermosolukalvojen toimintaa ja kokonaisuudessaan aivojen toiminta heikkenee. Alkoholin käytöstä johtuen nuorilla saattaa oppiminen ja keskittyminen koulussa heiketä. Alkoholi runsaasti ja pitkäaikaisesti käytettynä aiheuttaa riippuvuutta. Jos alkoholia nautittaessa veren alkoholipitoisuus nousee yli neljän promillen saattaa syntyä alkoholimyrkytys. Alkoholin sietokyky on kuitenkin hyvin yksilöllistä ja siihen vaikuttaa myös sietokyvyn kasvu.

 

Huumeet ovat laiton päihde Suomessa. Suomessa huumausaineiden valmistus, kuljetus, kauppa sekä hallussapito on rikoksia.  Huumeet aiheuttavat nopeasti riippuvuutta. Riippuvuus tulee esiin sekä fyysisenä riippuvuutena, mutta myös sosiaalisena riippuvuutena. Ystävistä ja yhteisöstä on vaikeaa irrottautua. Huumeet voivat olla rauhoittavia, piristäviä tai hallusinogeeneja. Rauhoittaviin kuuluvat opiaatit kuten heroiini, piristeisiin kokaiini, crack ja amfetamiinit. Hallusinogeeneja edustavat marihuana, ekstaasi ja LSD. Huumeet joko pureskellaan, hengitetään, poltetaan, nuuskataan tai niitä käytetään suonensisäisesti.

 

Rauhoittavat huumeet rentouttavat ja antavat välittömän hyvän olon tunteen, poistaen kipua ja ahdistusta. Lamaannuttamalla keskushermostoa hengitys, refleksit ja puhe hidastuvat. Liiallinen elintoimintojen hidastuminen saattaa aiheuttaa hengityksen pysähdyksen, joka on yleinen kuolinsyys heroiinin käyttäjillä.

 

Piristeet vaikuttavat keskushermostoa kiihottavasti. Amfetamiinin välittömiä psyykkisiä vaikutuksia ovat hyvänolon ja energisyyden tunne, samalla saattaa tuntea itsensä ylivertaiseksi ja voimakkaaksi, joka näkyy agressiivisena ja arvaamattomana käytöksenä. Näiden aineiden vaikutuksen alaisena  harkintakyky heikkenee ja pitkäaikaiskäyttäjillä on todettu skitsofreniaa muistuttavaa amfetamiinipsykoosia. Jo pieniä annoksia käytettäessä saattaa ilmetä pahoinvointia, sydämen lyöntitiheyden nopeutumista, verenpaineen kohoamista ja pupillien laajenemista. Amfetamiinin käytöstä johtuvia seurauksia ovat myös vajaaravitsemus ja vastustuskyvyn heikkeneminen. Kuolemien syitä ovat usein aivoverenvuoto, sydänhalvaus ja korkea kuume.

 

Hallusinogeenien kirjo on laaja ja niillä on monenlaisia psyykkisiä vaikutuksia mm. aistiharhoja.  Käytön aikana aistiharhat ja mielialat muuttuvat dramaattisesti ja usein käyttäjät näkevät ja kuulevat asioita, joita ei todellisuudessa esiinny. Voimakkaiden aistiharhojen lisäksi hallusinogeenien käyttö aiheuttaa usein psyykkisiä ongelmia, kuten ahdistusta, harhaluuloja, pelkoja, paniikkia ja masennusta. Hallusinogeenien fyysisiä vaikutuksia ovat verenpaineen kohoaminen, pupillien laajeneminen ja sydämen lyöntitiheyden nopeutuminen.

 

Lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö tarkoittaa niiden samanaikaista käyttöä. Sekakäyttö useimmiten lisää lääkkeen vaikutusta, mutta saattaa myös lisätä alkoholin vaikutusta. Yhteiskäytön seurauksena ihminen voi olla sekava, tokkurainen, aggressiivinen tai hänen käytöksensä voi muuttua täysin. Sekakäyttö kuormittaa ennen kaikkea sisäelimiä aiheuttaen sivuvaikutuksia ja pahimmillaan myrkytystilan. Punainen kolmio lääkepakkauksessa kertoo siitä, että kyseinen lääke vaikuttaa keskushermostoon. Alkoholi voimistaa näitä vaikutuksia, jolloin seurauksena on sekavuustila, mahdollinen tajunnanmenetys, hengityksen lamaantuminen ja näin jopa kuolema.

 

Vaikka reseptittömät lääkkeet, kuten useimmat särkylääkkeet, eivät yhdessä alkoholin kanssa  lisää päihtymystilaa, ne siitä huolimatta saattavat aiheuttaa sisäelimissä vakavia seurauksia, joita erityisesti nuoren keho ei pysty korjaamaan.

 

Imppaaminen tarkoittaa erilaisten nopeasti haistuvien hiilivetyjen höyryjen sisään hengittämistä. Imppaaminen aiheuttaa mm. uneliaisuutta, tokkuraisuutta ja sekavuutta, sydämen lyöntitiheyden neupeutumista ja rytmihäiriöitä sekä voimakasta ärsytystä hengitysteissä. Se saattaa myös lamaannuttaa hengityskeskuksen aiheuttaen kuoleman.

 

 

LAINSÄÄDÄNTÖÄ KOSKIEN PÄIHTEITÄ:

 

Tässä pääkohtia tupakka-, alkoholi-, huumausaine-, päihdehuolto- sekä lastensuojelulaista, jotka koskevat erityisesti nuoria:

 

Tupakkalaki:                    

l        Tupakan ja tupakkavälineiden myynti on kielletty alle 18-vuotiaille.

l        Nuuskaa ei saa elinkeinotoiminnassa tuoda maahan, myydä taikka muuten luovuttaa.

l        Tupakointi on kielletty lapsille ja nuorille tarkoitetuissa sisätiloissa, sekä niiden ulkoalueilla.

 

Alkoholilaki:

 

l        Alle 18-vuotiaalle ei saa myydä tai anniskella alkoholijuomia.

l        Alaikäisellä ei myöskään ole oikeutta pitää alkoholijuomia hallussaan (18-20-vuotiailla vain mietoja alkoholijuomia)

l        Alkoholijuomien välittämisestä maksutta alaikäisille rangaistaan sakolla tai enintään 6 kk  vankeutta.

l        Alkoholijuomien välittämisestä maksua vastaan alaikäiselle rangaistaan sakolla tai enintään 2v vankeutta.

 

Huumausainelaki:

 

l        Huumausaineiden tuotanto, valmistus, maahantuonti, maastavienti, jakelu, kauppa, hallussapito, käyttö sekä niiden yritykset ovat kiellettyjä.

l        Huumausaineiksi luokiteltavien lääkkeiden katukauppa, ostaminen väärällä reseptillä, käyttäminen yliannoksena, toisen henkilön lääkkeiden käyttäminen tai omien luovuttaminen toiselle käytettäväksi on rangaistavaa.

 

Päihdehuoltolaki:

 

l        Päihdehuoltopalvelut on järjestettävä niin, että niiden piiriin voi hakeutua oma-aloitteisesti.

l        Hoidon on oltava luottamuksellista.

l        Kunnassa on seurattava päihtedenkäyttöä ja välitettävä tietoa ongelmakäytön syntyyn, ehkäisyyn ja hoitoon liittyvissä asioissa.

l        Päihdetyössä on tehtävä yhteistyössä eri viranomaisten kanssa.

 

Lastensuojelulaki:

 

l        Terveydenhuollon, koulun, poliisin tai srk:n työntekijän tai luottamustoimessa olevan on työtään hoitaessaan saanut tietää ilmeisestä perhe- tai yksilökohtaisesta lastensuojelun tarpeesta, on hän ilmoitusvelvollinen sosiaalilautakunnalle. Myös muut voivat tehdä lastensuojeluilmoituksen.

l        Päihdekysymyksissä alaikäisen hoito on lastensuojeullinen kysymys ja lastensuojelulaki velvoittaa ilmoittamaan päihdeongelmista vanhemmille ja lastensuojeluviranomaisille.